Budapestin loska

No niin. Ensimmäinen epävirallinen Erasmus tapaaminen ei olisi voinut mennä yhtään paremmin kuin se meni. En ole varma oliko äsköinen sarkasmia vai ei, mutta oli se sitä tai ei, niin tarkoitan mitä sanoin yhtä lailla.

Ilta oli loistava! Yllätyksekseni minulla ei ollu mitään vaikeuksia olla oma itseni illan aikana. Muut opiskelijat olivat, totta vie, tavallisia ihmisiä, mikä tietysti näin kirjoitettuna kuulostaa aika typerältä, mutta elettynä elämänäni se oli hyvin yllättävä uutinen. Kontaktini vaihtareihin Suomessa ovat olleet hyvin vähäiset ja minua on aina ahdistanu se, että minun on täytynyt (vähintään omassa päässäni) olla joku helvetin valtaväestön edustajana, hiljainen suomalainen. Nyt kun kaikki olivat eri puolilta Eurooppaa sain vain olla yksi heistä. Ja olinkin mielestäni varsin mukava ja seurallinen tyyppi jostain kummallisesta pienestä maasta, josta muut tiesivät hyvin vähän, mutta silti enemmän kuin minä esimerkiksi Bulgariasta. (Toinen Bulgarialaisista tytöistä näytti muuten ihan ”Sex in the city”n Charlottelta. Siis i-han!)

i

Kahvila

Tapasimme Burger Kingin edessä, josta menimme johonkin kahvilaan. Ensivaikutelmat ihmisistä olivat ihan hyviä, toiset olivat puhelaampia kuin toiset, mutta käytännössä kaikki puhuivat ymmärrettävää tai ”jopa” hyvää englantia. ”Jopa” siksi, että tietenkin suomalaisena oletin puhuvani parasta englantia... en ole varma siitä. Puhuin baarissa toisen bulgarialaisen kanssa – kaikki olivat muuten tyttöjä paitsi ranskalainen kaveri, joka oli ihan mukava sitten kun hänen puheestaan alkoi saada jotain selvää. Kahvilasta lähdimme kaduille hortoilemaan Budapestin räntäisille kaduille. Francesca, italialainen, joka toimi turistioppaanamme, johdatti meidät johonkin yökerhoon, joka oli aivan täynnä jo kymmeneltä. Siellähän se todellinen tutustuminen tietysti alkoi. Totta kai minun piti juoda muutama olut enemmän kuin muiden ihan vain osoituksena kansamme ikiaikaisesta kulttuurista. Opin sanomaan kreikan slangilla ”oon vitun kännissä” ja ”oon hieman kännissä, mutta en liian kännissä, etten ymmärtäisi, mitä ympärilläni tapahtuu”. Kreikkalaiset olivat muutenkin hauskoja ja puhuivat täydellistä englantia. Samoin kuin puolalaiset, yllätyksekseni. Ja italialainen. No, ranskalainen ei ihan, mutta kieli oli suurehkolta osin ymmärrettävää. Ketäs muita siellä vielä oli... Toinen italialainen, joka ei oikeastaan puhunut, kolmas puolalainen, joka myöskin oli hiljaisempaa tyyppiä. Ja olikohan siellä vielä neljäs puolalainen.

i

Baari

Baari oli tosi siisti! En muista nimeä, olisikohan ollut Instant, muistinpas, mutta en ole kyllä ollenkaan varma oliko tuo baarin nimi, vaiko esimerkiksi sana jossain mainoksessa. Baarissa oli kaloja katon rajassa, oikea parvi. Katon raja tosin oli kahden kerroksen korkeudessa, ikään kuin sellaisessa sisäpihassa. Joo, en edes yritä selittää. Nyt tajuan miten perseestä on varmaan kirjoittaa paikkojen kuvailua romaaneihin. Joka tapauksessa kaksi kerrosta, hyyyyvin paljon ihmisiä, kalja oli halpaa ja puhuimme mm. kielitieteestä ja perseistä.

i

Seikkailu viidennessä kaupunginosassa

Joka tapauksessa, hauskaa oli, kuppia nosteltiin ”Kippis!” ja ”Stål” (ei, paikalla ei ollut ruotsalaisia, muita kuin minä, that is) kaikuivat tavanomaisempien prostien ja egészségedre:jen lomassa. Niitä muita en voi millään muistaa juuri nyt. Jossain vaiheessa päätimme lähteä ranskalaisen luo jatkoille! Mahtava idea, tuumimme kaikki. Otimme kimpsumme ja kampsumme ja suuntasimme Budapestin vihamieliseen, kuten vielä on paljastuva, ilmastoon. Kaikilla oli nälkä, joten päätimme mennä supermarketiin. Sellainen löytyikin tuota pikaa ja sen sisältä jos jonkinlaista särvintä ja survointa ja tietenkin alkoholia. Yllätykseksemme alkoholia ei kuitenkaan saanut ostaa kyseisestä kaupasta. Paikallinen unkarilainen randomhenkilö sivisti meitä, että alkoholia ei saa ostaa tähän aikaan kuudennesta kaupunginosasta, mutta sitä saa sen sijaan ostaa viidennestä.

Niinpä minä kunnon partiolaisena, kuten aina pahus vie, päätin ilmoittautua vapaaehtoisesti 1100-lukujen ristiretkien hengessä hakemaan tuota kauan kaivattua alkoholia tarunhohtoisesta viidennestä kaupunginosasta, joka oli tossa ihan lähellä noin kun meet vähän matkaa suoraan. Ja niinpä minä lähdin juoksemaan tuonne lähelle suoraan vähän matkan päähän minkä kintuistani pääsin. Suurelta osin näyttääkseni muille, että minusta on siihen ja millainen jalo luonne olenkaan. Ja niin oli, että alkoholia suorastaan jaettiin ilmaiseksi kaikille niille, jotka osasivat sitä tuohon kellonaikaan tuosta paikasta etsiä. Myytiinkö kaupassa ylipäätään mitään muuta? Ehkä sipsejä. Ostin kaksi painavaa kassia ja päätin lähteä takaisin. Ja lähdinkin. Kävelin vähän matkaa, sitten juoksin. Kun väsyin kävelin taas ja sama toistui. Jostain kumman syystä en kuitenkaan löytänyt ystäviäni. Mihin he olivat oikein voineet mennä? Olivatko he menneet kenties sisälle johonkin baariin sadetta pakoon? Tai ehkä en vain ollut juossut tarpeeksi kauas... Tai mikä pahempaa, olin juossut liian kauas! Kyllä, nyt minä varmasti olin jo juossut liian kauas: ”En muista tuota hotelli Hiltonia! Enkä tuota risteystä.” Juuri sillä hetkellä. Sillä simenomaisella hetkellä sieluuni pääsi pieni epätoivon hitunen, ja se hitunen oli riittävän suuri, jotta siitä kasvoi... no, suurempi... pala... nen. Epätoivoa. Niinpä käännyin takaisin ja lähdin juoksemaan. Ei jumalauta, miksen mä voinu ottaa niiden numeroja ylös? Tai edes sen kadun nimeä!? Eikö se nyt olis vittu ollut vähintä mitä typerämpikin idiootti voisi tehdä? Eikö!? Vitun ääliö. Ja vitun paskat muka-kaverit kun ei oottanu mua. Voi jumalauta. Oo tottunu vittu tällaseen säähän, minä niille paskat säät ja tuulet näytän. Mihini vittuun ne oikein muka meni? Onko tää ees oikea katu!? Jne, yms, tiedättehän.

Jos olen joskus sanonut pitäväni lumesta, en ole valehdellut, olen vain ollut väärässä. Budapestin loskassa kävely oli aivan per...hanan kivaa. Totta kai minä tykkään lumesta, olen talven lapsi! Kaiken rehellisyyden nimissä se oli kyllä loskaa ja siitä en pidä.

Jossain vaiheessa päätin ottaa taksin, mutta eihän sekään auttanut. Ajeltiin sinne, ajeltiin tänne, sillä hetkellä hyvin huonon englantini kanssa, taxikuskin pyyteettömän hyväsydämisyyden siivittäminä. Mies ei ottanut minulta edes rahaa matkan päätyttyä! Eikä seuraavakaan taksikuski! Ja kun isäni oli vielä sanonut ennen matkaa, että noissa maissa taksibisnes on lähellä järjestäytynyttä rikollisuutta! Järjestäytynyttä hyväsydämisyyttä ja pyyteettömyyttä jos minulta kysytään!

i

Lopun saivatkin sitten kaikki onnekkaat lukea facebookista.

”Okay guys! I'm such a fucking moron! Please forgive me! This will be the last time I'll be playing the booze messaiah ever again I promise! At least without a map or somebody's phonenumber... (God I wish I had had somebody's number just now...) I hope you weren't too worried for me!! 'Cause I was. A bit. At some point.”

Ja

“I know this isn't much of a way of making it up but... I still have the booze! :DDD And I would like it very much if all of you would care to join me and drink them up some beautiful day in the near future? Yes?”

i

Loppuun haluaisin vielä sanoa, että tuskin mitään näin typerää voi tämän matkan aikana enää tapahtua. Joten jos haluatte nauraa jonkun kustannuksella tai etsitte muuten vain halpaa hupia, niin kannattaa laittaa vaikka radio päälle tai jotain.