Kiiiiiiiiii!!!
Blogin päivitystahti meinaa hidastua. Missä vika? Onko löpö lopussa? Vai höpö? Ei kuulkaa, kyllä tällä sedällä höpöä riittää! Pitää vain odottaa sopivaa olotilaa, mieleltään herkkää ja innostunutta. Sellaista ei aina ole, ei tule. Sellaisen voisi ehkä saavuttaa juomalla litratolkulla itseni kaltaisten nörttien arvostamia colajuomia ja ei-nukkumalla, mutta se on hieman vaivalloista. Enkä viitsi ostaa sitä colaakaan enää, sitähän voisi vaikka lihoa. Nyt olen kuitenkin tällaisen vastaanottavaisen olotilan saavuttanut, siispä otan kynän käteeni ja kirjoitan mitä mieleen tulee koneen ruudulle ja sitten kiroan ja hinkkaan ruutua tuntikausia ja lopulta päädyn ostamaan tinneriä shelliltä neljältä aamulla muiden spurgujen muassa. Mutta se onkin jo toinen tarina.
No voihan perse kuulkaa! Kirjoitin ummet ja lammet ja ties vaikka mitä paskaa, mutta sitten blogger jymähti ja kaikki hävis! Voihan kikkeli. Eikä sillä ollut mitään tekemistä sen kanssa, että sorkin html-koodia yläasteen atk-tuntien skillzzeilläni. No, tajunnanvirtaahan se lähinnä oli. Suurimmalta osin oikeastaan aika shontaa. Mutta työstämiskelpoista shontaa. Lannoitetta. Sanoin sen kerran ja sanon sen uudestaan. Voihan kikkeli. Ei muuten motivoi yhtään aloittaa alusta. Vastedes tallennan aina.
Vaikken edes kirjottaisi mitään.
Mitäkö olen puuhannut? Luuhannut, kirjoittanut tekstareita, juonut, syönyt, lyönyt korttia - ja juonut lisää, koska kyseessä oli juomapeli - lukenut, vaatteita päälle pukenut, riisunut (tyttöjä) ... (unissani), kokenut, toisinaan potenut, yöllä kukkunut, hukkunut, vähän nukkunut, en niin paljon kuin olisin halunnut, kun olen joka paikkaa kalunnut. Onpas härskin kuuloinen lause tuo viimeinen muuten. Riimittely jää aina päälle. Syytän teini-iän "räppi" "battleja". Ja se hukkuminen oli ihan vaan vale. Ellei sitten puhuta symbolisella tasolla, jolloin olen hukkunut useammin kuin kerran interwebin ihmeelliseen satumaahan ja löytänyt itseni rannalta joskus puoliltaöin verestävin silmin ja suu täynnä hiekkaa. Symbolista hiekkaa kaiketi.
Kaverini kävivät täällä. Yksityisyyssuojasyistä en halua paljastaa heidän nimiään, lakimieheni nimittäin varoittelee oikeusjutuilla telepaattisin sähköpostiviestein, joita hän lähettää leikkimaasta pitkällä kaukoputkellaan ja junassa istuu tsuh tsuh tsuh juna piiii. Oman nimenikin olen salannut. Oikeasti olen Jaarne Puusaari, 22-vuotias hortonomi Kuusamosta.
Ensimmäinen mielikuvani heidän reissustaan täällä on, että hengaamme kämpässäni juoden oltta ja kuunnellen Dingoa. Kuuntelimme paljon Dingoa. Ei se Noimanni ehkä niin huono sanoittaja ollutkaan. "Mennään apinatarhaan eikä ikinä pois!" Minusta tuntuu, että olen siellä vieläkin. Minä ja Robert Plant. " 'Till the juice runs down my leg... the way you squeeze my lemon-ah... " Varasti tuon lainin kuulemma Robert Johnsonilta, rauha hänen sielulleen, vaikka taisikin myydä sen Saatanalle. No, sitä suuremmalla syyllä sitten.
Kävimme Gellert kukkulalla ja Margit saarella. Huomasin myöhemmin tuolle saarelle mennessäni, että sieltä olisi löytänyt paljon hienompiakin paikkoja kuin se mihin me leirimme laskimme. Toisaalta olimme väsyneitä emmekä olisi varmaankaan jaksaneet patikoida syvemmälle saareen - Eedenin puutarhaan, kuten sitä leikkimielisesti kutsun - puhumattakaan siitä, että meidän olisi pitänyt vaihtaa Aatamin ja Eevan asuihin, synnyttää Kain ja Abel... ja kaikki ne sukurutsaiset kiusalliset tapahtumat. Ei turha luullakaan, aivan liikaa vaivaa. Ja sitten se viidakkokirjan käärme, joka aina pilaa kaiken... Sanoinko käärme, anteeksi tarkoitin nainen. Viidakkokirjan nainen, joka aina uskoo mitä Jumala sanoo. Siis käärme. Tuo oli oikea vahinko.
Mutta toisin kuin kuvittelette, en ole ryypännyt aivosolujani pilalle ja siksi selitä tällaista ihmeellistä Metsä-Botniaa. Se johtuu vain siitä, etten ole saanut kunnolla nukuttua. En usein muista sitä aamulla, mutta muistan sen joka kerta kun herään kolme tuntia nukahtamisen jälkeen, että herään usein kolme tuntia nukahtamisen jälkeen. Tietääkö joku miksi? Lähettäkää vastaus esim. tekstiviestillä, jos kommentointi on liian häveliästä. Kuten se on päätellen kommenttien määrästä... Vink vink.
Koitin nostaa pari päivää sitten 30 000 forinttia (~113 euroa). Ei katetta. Koitetaan sitten 25 000. Ei katetta. Sain lopulta suunnilleen 70 euron verran ulos ja sillä pitäisi pärjätä seuraavat kaksi viikkoa. Ehkä tähän liittyen mietin tässä eräänä yönä mitä tekisin, jos voittaisin lotossa. Päädyin seuraaviin johtopäätöksiin. En sanoisi kenellekään sanaakaan. Korkeintaan perheenjäsenille, kun kutsuisin heidät kriisikokoukseen, mutta vannoisin, että tapan heidät jos kertovat kenellekään. Olen onnellinen nyt, en tiedä olisinko onnellinen miljoona euroa rikkaampana. Ehkä? Tietenkään en antaisi kaikkea rahaa pois. Se olisi tuhlausta! Sitä paitsi en tiedä mitään lahjoituskohdetta, joka olisi niin hyvä, että ansaitsisi miljoona euroa. Minulta ainakaan. Mutta mitä helvettiä tekisin miljoonalla eurolla (niin ettei koko elämäni mullistuisi)!? Matkailisin ehkä. Ostaisin kämpän mutta sanoisin asuvani vuokralla, heh heh. En tiedä. Elämä on niin monimutkaista, jopa paperilla. Mustaa valkoisella. Ei auta. Siinä sosiaalitieteilijöidenkin ongelma. Ihmiset ovat hankalia, ei niitä kannata tutkia. Tutkikaa vaikka matoja, ne ovat yksinkertaisia ja iljettäviä, kuten hyvän tutkimuskohteen kuuluukin.
Billy Corgan on hyvä biisin tekijä, vaikka sen ääni kuulostaakin hiireltä häkissä kaikesta vihastaan huolimatta. Haluaisin soittaa Smashing Pumpkinssissa, jos eläisin 90-luvun Seattlessa. Onko ne ees Seattlesta? Eikö kaikki grungerokkarit ole. Paitsi Curt Kobain. Se oli Croatiasta. (Vale ja kirjoitusvirhe, tahallinen.)
Ei tee hyvää kuunnella musiikkia, jossa on sanat samalla kun kirjoittaa. Kannattaa kuunnella bluegrass instrumentaaliversioita pelkästään, piru vie kun onkin hyvää musaa se!
Mitä muuta olen tehnyt? En oikein tiedä... Aina kun joku kysyy minulta mitä olen tehnyt viime aikoina, menen lukkoon. Emmämitäänoikeestaan. Kaivanu nenää ja ratkassu sudokuja (yrittänyt). Totta kai olen tehnyt paljonkin ja ajatellut monta monenmoista ajatusta, mutta en pidä kirjaa elämästäni, joten en tiedä. Kysy assistentiltani. Et saa häntä kiinni? Pahuksen leikkimaa, linjat siellä ovat neuvostoajalta. Tuhmien Setien neuvoston ajoilta siis (12312-12345).
Kun olin pieni, ihan pieni, ja Sampo meni kouluun, koska se oli iso, minäkin halusin mennä kovasti. Itse asiassa olin jo matkalla leikkikouluun reppu pakattuna ja reippaana, kuin vähintään kunnon poika, kun tajusin, etten itse asiassa tiedä, missä tämä leikkikoulu oikeastaan sijaitsee. Vanhemmatkaan eivät tienneet. Voi ei, tässähän ihan liikuttuu kun moisia muistelee... Se pieni Juuso oli hyvä poika. Pojanviikari. Täynnä energiaa, hyvien puolella. Tavallaan sääli, että kaikki muuttuu jatkuvasti. Vesi virtaa ja ihmiset. Toisaalta oli se poika myös aika pahuksen itsekeskeinen ja käytti pikkuveljen asemaansa törkeästi hyväkseen. Mutta silti. Nostalgia on hyvä tunne toisinaan. Ei menneitä aikoja saa takaisin, mutta jätetään ne tikut hampaiden kaiveluun. Varmaan Suomen typerin sanonta, jos tiedätte mihin (tällä kertaa) viittaan.
Nostalgiasta tuli mieleen, että kuuntelen juuri Daft Punkin Around the Worldia. Sen musiikkivideo oli hienoimpia ja ainakin ensimmäisiä, joita muistan nähneeni lapsena. Muistan vieläkin sen tunteen kun kuuntelen tätä biisiä. Se oli ihmeellistä. Ei sen jälkeen voi konemusiikkia vihata. En tajua ihmisiä, jotka vihaavat konemusiikkia. Toisaalta en tajua ihmisiä, jotka vihaavat mitään musiikkia käytettyjen soitinten perusteella. En minäkään vihaa saksofonia, vaikka aina niin huutelenkin. No ehkä baritonisaksofonia - ainakin kun sitä käytetään 80-luvun "fuusio" tai rokkibiiseissä - mutta se on surkea poikkeus.
Kerrankin sain hyvän aasinsillan. Saksofoni -> Soil and Pimp Sessionsin keikka. Ei jumalauta se oli hyvä! Ehkäpä elämäni paras keikka. Luultavasti, sillä en millään pysty muistamaan elämäni kaikkia hyviä keikkoja. Keikka oli viime viikon maanantaina. Minun piti lukea seuraavaksi päiväksi 8 artikkelia välikokeeseen ja olin lukenut kolme, joten tuuleni ei ollut paras mahdollinen kävellessäni kohti keikkapaikkaa, Dunalla kelluvaa entistä kivenkuljetusalusta. Paikka oli aivan täynnä ja bändi oli jo aloittanut kun tulin paikalle yhdeksältä, vaikka luulin olevani aivan ajoissa. Ihmiset vaikuttivat olevan aluksi hieman kummissaan joskin huvittuneita, mutta selvästi heillä oli myös hauskaa. Toisaalta tuskin bändiä katsoessa olisi voinut välttyä huvittuneelta hämmennykseltä, vaikka olisikin tiennyt etukäteen mistä on kyse. Ne hiton parittaja/gangskuteet yhdistettynä älyttömään energiaan ja soittotaitoon. Jumalauta! Kyseessä oli varmasti elämäni ainoa jazz-keikka, jolla olen huutanut ja laulanut ääneni käheäksi. Agitaattori ja bändin sielu oli livenä uskomaton hahmo ja todellakin nimensä veroinen. Hän toi bändin lähelle yleisöä ja teki sen paljon paremmin kuin mikään laulaja olisi ikinä pystynyt. Ei hän edes puhunut (tai huutanut megafoniin) lopulta NIIN paljon. Pelkkä olemus riitti saamaan ihmiset hyvälle tuulelle. En ole myöskään aiemmin nähnyt, että ihmiset jäisivät huutamaan bändiä takaisin lavalle vielä kymmenen minuuttia encoren jälkeen. Ikävä kyllä bändi soitti vaan yhden encoren. En oikeastaan edes ymmärrä, miten keikka tekikin minuun niin suuren vaikutuksen. Minulla oli nostalginen olo välittömästi keikan jälkeen. Ehkä koska tiesin, etten tulen luultavasti kokemaan mitään vastaavaa jatkossa. Ellen sitten lennä Japaniin.
Onneksi aion voittaa lotossa. Tosin siinäkin taisi olla jotain hankaluuksia.
Musiikista pääsemmekin hienosti musiikkiin. Kaipuu päästä soittamaan rumpuja on kova! Soitin viimeksi 79 päivää, 18 tuntia ja 34 minuuttia sitten. No enhän minä sitä oikeasti laskenut, kunhan päästäni heitin. Mutta kauan siitä on. Kauemmin kuin... phuuh, no en minä tiedä, Raamatun tapahtumista vaikka.
Minulla on ollut monta hyvää syvällistä keskustelua täällä, yllättävän moni niistä on tapahtunut luennoilla. Torstain Contemporary Political Thinking kurssilla on yleensä hyvät väittelyt. Useimmiten jaolla saksalaiset vastaan opettaja. Minäkin osallistun aina välillä (joka tunti). Jostain syystä viimeisellä kahdella tai kolmella tunnilla minä olen sanonut viimeisen sanan väittelyyn ja se on oikeastaan tuntunut aika typerältä. Tai siis, kyllähän minä tiedän olevani oikeassa (lol), mutta tunnilla päteminen tuntuu vaan aina niin väärältä. Päden mielummin jostain muusta aiheesta kuin poliittisesta filosofiasta, josta en oikeastaan tiedä paskaakaan. Olenkin sitten koittanut vapaa-ajalla parhaani mukaan murtaa kuvaa itsestäni "kovana opiskelijana" tai "tunnilla pätijänä"... Totta puhuen en edes tiedä, onko kenelläkään minusta sellaista kuvaa, mutta siltä minusta tuntuu, koska olen luonnostani niin nolo tyyppi, enkä yhtään pidä siitä.
Unkarin tunnilla opettajamme innostui tunnin jo oikeastaan päätyttyä puhumaan politiikkaa. Unkarin talous on kuralla ja kuulemma ulkomaalaiset, anteeksi monikansalliset, yhtiöt omistavat suurimman osan Unkarin kaupasta. Pari vuotta sitten ranskalaiset ostivat Unkarin maitoteollisuuden ja käytännössä lopettivat sen, kun se ei ollut tarpeeksi "kilpailukykyinen". Siitä huolimatta opettajamme on optimisti eikä omien sanojensa mukaan osallistu Unkarin kansallisurheiluun, valittamiseen. Suurin osa unkarilaisistahan nimittäin pitää itseään realisteina. Siinä tapauksessa en edes halua tavata unkarilaista pessimistiä.
Loppukaneetiksi voisin ottaa tällaisen (suht)ajankohtaisen aiheen vaikuttaakseni tässä ajassa olevalta tyypiltä.
Tämä tulivuori on pistänyt minut ajattelemaan, ei nyt kovin paljon, mutta vähän kuitenkin. Muistan vielä kuinka joskus kaukaisella 2000-luvulla oltiin vähän huolissaan jostain ilmastosta tai säästä tai jostain. Sitten kaikki yritykset tajusivat palkata imagokonsultteja ja antaa itsestään tosi kivan kuvan hei, ja nythän kaikki taitaa olla taas kunnossa. Niin että on se kiva, kun nytkin kun tuo lentoliikenne oli pysähdyksissä niin kaikki olivat vaan huolissaan siitä, kuinka talous-parka jakselee. Sillä on varmaan tosi rankkaa! Parane pian!
Pusuja ja haleja kaikille! Parantukaa tekin pian, jos olette kipeitä, kuten allekirjoittanut.
Nyt mun täytyy varmaan sit kans allekirjoittaa.
Armollisesti teidän,
Juuso a.k.a. Juura a.k.a. Jucci C
